keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Timeless Henley

TIMELESS HENLEY
Lanka: Skein Queen Selkino (väri Highclere castle)
Puikot: 3,25mm pyöröpuikot
Ohje: Timeless Henley by Joji Locatelli (Interpretations Vol. 3 kirja)
Lankalaihis: -280g




Nyt on esittelyvuorossa ihana pitsinen neulepaita, jonka on suunnitellut argentiinalainen neulesuunnittelija Joji Locatelli. Tämä on ensimmäinen Jojin suunnittelema neulepaita, jonka olen neulonut. Ja täytyy sanoa, että en ole todellakaan pettynyt! Tämä taisi olla ihan ensimmäinen neuleohje ylipäätään, jonka olen Jojilta neulonut. Piti ihan tarkistaa, että enkö muka ole mitään neulonut. :) Olen kuitenkin jo jonkin aikaa sitten tutustunut Jojin neuleisiin Veera Välimäen ja interpretations kirjasarjan kautta. 


Niin kuin Veerankin neuleohjeiden kohdalla niin myös Jojin ohjeissa ei voi muuta kuin ihailla sitä tarkkuutta ja helppolukuisuutta. Onneksi aikanaan näin vaivaa ja opettelin lukemaan  englanninkielisiä ohjeita, sillä ne ovat vaan niin paljon yksityiskohtaisemmin kirjoitettu ja helpompia seurata. Suosittelen lämpimästi! Uskokaa tai älkää, mutta neulominen helppoutui ainakin mun kohdalla tämän uuden maailman avautuessa. Kaikki neulelyhenteet mitä ikinä ohjeen tekijä on keksinytkään käyttää, on taltioitu youtuben ihmeelliseen maailmaan. Ja loppupeleissä ei se neulominen sen kummallisempaa muualla maailmassakaan ole. :)


Mutta takaisin tähän ihanaan pitsineuleeseen... 


Tykkään todella paljon pienistä yksityiskohdista mitä Joji on neuleeseen suunnitellut niin kuin nappirivistön eteen ja hihoihin. En tykkää neuloa/käyttää takkimallisia paitoja, sillä en tunnu saavan ikinä nappirivistöä siististi suoraan vaan aina ne jää pingottamaan. Liekö syynä tämä pyörähkö ulkomuoto. :D Tässä paidassa napit tuovat kuitenkin särmää ja niitä on juuri sopivasti. Olisi kiva tehdä joku toinen neulepaita tällä samalla tyylillä. 


Tätä tehdessä tuli opittua jälleen kerran uutta, Joji oli nimittäin suunnitellut ohjeeseen hihojen aloituksen short row -tekniikalla (lyhyet kerrokset), jota en ollut koskaan kokeillut. Toki huiveista ja Veeran paidoista short row käsitteenä on tuttu. Hihojen reunoista tuli ehkä omaan makuun hieman epäsiistit, vaikka kuinka yritin kiertäen neuloa etu- ja takakappaleelta poimitut silmukat. 


Lankana käytin uutta tuttavuutta Skein Queenin Selkinoa, jonka ostin Jyväskylän talvifestareilta. Selkinossa on 70% merinovillaa ja 30% silkkiä. Silkki tuo elävyyttä ja tekee langan todella pehmeäksi sekä soljuvaksi neuloa. Highclere castle värisävy on lähes tumma tai musta, mutta pintaa elävöittää silkin lisäksi vaaleammat violetin sävyt. Pitsiosuutensa vuoksi Timeless Henley kuluttaa todella vähän lankaa. Ostin 4 kerää ja sitä meni vain vajaa kolme! Ikinä ei ole paitaan saanut alle 3 kerää menemään. Paidalla on kuitenkin pituuttakin ihan hyvin. 


Tykkään todella paljon tästä paidasta ja sen keveyden vuoksi varmasti tulee olemaan myös hyvin paljon käytetty. Hyvä niin, sillä sääli olisi neuleen antaa pölyyntyä kaapissakaan. Onneksi syksyn koleus ja pimenevät illat on jo saapumassa. <3


Kuvausreissulle oli toki pakko ottaa tämän hetkinen neuletyö mukaan, Jojin suunnittelema sekin (Glacier Tunic). Vaikka neulottuani Timeless Henleyn sanoinkin, etten kyllä hetkeen tee enää neulepaitaa, niin taas sitä löysi itsensä samasta allikosta. :D No kerkeshän sitä tehdä vajaan puolet Veeran Midnight in Paris huivia ennen kuin siihen tuli hetkellinen ähky. Johan alkoi taas neulepaidan tekeminen kiinnostaa. Tässäkin vaikutti enemmän lanka kuin itse ohje. Jyväskylän neulefestareilta ostamani La Bien Aimeen Merino single ihanassa roosan/violetin sävyissä poltteli liikaa. :) 


En malta odottaa, että saan Glacier tunicin valmiiksi. Aiméen käsinvärjäämät upeat sävyt pääsee tässä mallissa oikeuksiinsa.  


Tätä postausta tehdessä ja kuvia katsellessa huomasin, että olen oikonut hieman mutkia suoriksi Timeless Henleyssäni. Ihmettelinkin kuvatessa, kun neuleessa on suhteellisen suuri kaula-aukko. En tosin tajunnut, että olen jättänyt tekemättä siihen resorin. Miten niin piti saada äkkiä valmiiksi. :D Kaula-aukon reuna on siisti, eikä käynyt edes mielessä, että siitä puuttuisi jotain. Pitääpä varmaan jossain kohtaa se lisätä. 


Timeless Henley on todella ajaton neule ja kaunis sellaisenaan. Se on tyylikäs ja sopii sekä arkeen, että juhlaan. Ainoa mikä itseäni yllätti, oli pitsin läpinäkyvyys. Tämä on ensimmäinen pitsisempi neulepaita mitä olen tehnyt ja en osannut arvata kuinka paljastava tämä pitsikuvio onkaan. Nämähän on siis jo toiset kuvaukset Timeless Henleystä, edellisistä kuvista tuli niin huonoja juuri väärien asuvalintojen suhteen, että piti ottaa uuksiksi. :) Valkoiset trikooleggarit ja valkoinen toppi yhdistettynä tähän neuleeseen ei antanut yhtään armoa kurveille, kaikki tuli esiin ja korostettuna. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.