Laatuaikaa siskon kanssa

Rakas pikkusisko tuli pitkästä aikaa vierailemaan ja "pakotin" hänet valokuvailemaan. On paljon mielekkäämpää kuvata jonkun kanssa kuin aina yksin heilua kameran kanssa. :) Onneksi ei joutunut kauheasti taivuttelemaan, molemmat kai ollaan peritty isältä valokuvausgeenit.

 Näitä rappusia ei ole todellakaan ikävä, elävästi tuli mieleen lähes joka tiistainen traditio näissä portaissa, joka on onneksi ohi. Reitti Italian tunnille on muuttunut, ei tarvitse näissä portaissa enää hikoilla! Joku hullu näissä portaissa vielä vapaaehtoisesti kuntoilee, hatun nosto heille! :)

 Ilma oli mitä mahtavin valokuvaukselle! Näitä päiviä kaihoisasti muistelee täällä vesisateen keskellä. Ensin suunnitelma oli mennä kuvaamaan Siilinkarille, mutta suunnitelmat vaihtuivat tuttuun ja turvalliseen Pyynikin näkötorniin. Sieltä saa lähes aina takuuvarmasti hyviä kuvia, jos vaan sää sallii. Siilinkari olisi muuten ollut hyvä idea, mutta näin arkena siellä ei olisi ollut majakan kahvila auki ja 20 asteen pakkasessa reilun 2 kilometrin jäällä tarpominen ei kuulostanut kivalle ilman sisäistä lämmikettä. Siispä suunnattiin lähimaastoon, jossa on tarvittaessa kahvila ja munkit lähellä. Ei pääse hiukomaan. :) Myös aika asetti pieniä rajoitteita, sillä kello oli lähes 3 iltapäivällä ja aurinko alkoi laskea uhkaavasti.

Ensin kiivettiin (hissillä) ylös torniin. Huipulta oli mahtavat maisemat! Mutta kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään, kun ilma oli ylhäällä niin hyytävää. Reunalta katselin kauhuissani, että olenko oikeasti joskus uskaltanut laskeutua tuolta tornista seinää pitkin alas! Käääk!! Nyt ajatus tuntui mahdottomalta, kun juuri ja juuri pystyi reunan viereen menemään. Kaikkea sitä kaason ominaisuudessa joutuukin tekemään. :D

Lasi- ja sormenjälkitaidetta alá Pyynikin näkötorni. :)

Ja jottei kaikki mun blogikuvat olisi maisemakuvia, niin rakas sisko joutui malliksi. :) Ja vaikka itse sanonkin niin aika hyviä kuvia tuli. Auringon lasku antoi hienosti valoa kasvoille.

Ja solidaarisuuden nimissä, yksi yhteisselfiekin.

No menköön nyt vielä hissiselfiekin. :)

Siinä on katettuna aika monta kieltä maailmassa.



Maisemakuvauksen jälkeen pääsi hetkeksi lämmittelemään sormia ja varpaita herkullisen munkin ja kaakaon kera, Nam!

Paluumatkalla piti taittua bussilla, mutta jotenkin jäätiin kuhnimaan sen verran, että bussin valot kerettiin nähdä. Tämä ei tietenkään kauheasti yllättänyt. :) Hetken arpomisen jälkeen päätettiin sulattaa munkit pienellä kävelylenkillä. Jäätä pitkin pääsi paljon nopeammin keskustaan, eikä jäätynyt bussia odotellessa. Eli päästiin siis kuitenkin sinne jäällekin, toiselle puolelle Tamperetta vaan.

Toissa vuonna uutena vuotena tuli näissä ratinan maisemissa kuvattua, mutta ilma oli pikkasen toinen. Lunta ei ollenkaan ja taisi olla plussan puolella. Tammerkoski oli hienon näköinen, kun ilma oli niin kylmää, että vesi höyrysi.





Siskolla alkoi tässä vaiheessa palaa hermo, kun matka kesti niin pitkään. Aina mä jäin johonkin kiinni kuvaamaan kameran kanssa ja edettiin etanan vauhtia. :)

 

Syksy kolkuttelee jo ovella

SYYSHARUNI

Lanka: Malabrigo sock, väri 850 Archangel

Puikot: 4mm pyöröpuikot

Ohje: Stockinette Haruni by Emily Ross

Lankalaihis: -130g

Ihastuin niin paljon aurinkoiseen Haruni huiviini, että piti samantien tehdä toinen. Halusin kokeilla miten liukuvärjätty lanka toimii Harunin mallissa. Ja kyllähän se toimii! :)  

Tällä kertaa tein viimeiset kaksi kerrosta huivista 8mm pyöröpuikoilla, jotta saisin huivin paremmin venymään mittoihinsa. Huivin reunasilmukat täytyy olla todella löysiä, jotta huivi ei ala kiristämään mistään. Jopa 10-12mm puikot voisivat olla paremmat. 

Jätin tälläkin kertaa pois silmukkarenkaat, mutta voi olla, että renkaat olisivat juuri se tarvittava lisä, jotta huivi ei kupruile. :)

Vielä kun on kesää ja aurinkoa jäljellä, niin piti mennä ulos ottamaan kuvia huivista. Sain värvättyä kaverin kuvaamaan, kun hypin Pyynikin jorpakossa. Vesi oli lämmintä, mutta kivet turhan teräviä mun makuun. Mitä sitä ei käsitöidensä eteen tekisi. :)

Lenkkeilijöillä mahtoi olla hauskaa katsella, kun muutaman kauniin kukkaissanan siivittämänä hypin järvessä huivin kanssa. :) 

Taas tuli oppitunti valokuvaukseen vol 1093222. Ihana auringonpaiste = huono valokuvaushetki. Aurinko antaa valoa kyllä, mutta se antaa myös varjoja. Kyllä tämän tiesinkin, mutta ajattelin, että kuvankäsittelyohjelmalla varjot saisi häipymään nätisti. No ei saa, jos valoa on liikaa. :D

Kyllä valokuvakurssin opettaja muljauttaisi silmiään, kun näkisi ettei mitään kurssista ole mennyt perille. Olisi pitänyt ottaa mukaan heijastuskankaita, jotta saisi valoa kuvattavan toisellekin puolelle. Mutta se olisi alkanut näyttämään ehkä jo liian koomiselta, kun olisin pyytänyt lenkkeilijöitä pitämään heijastuskangasta. :)

Näin suoralla auringonpaisteella olisi pitänyt kuvata varjossa ja valoa olisi ollut riittävästi muttei liikaakaan. Mutta mitäpä noista, hauskaa oli silti! 

Tuulen viemää. :)

Pyydystämässä auringonlaskua

Nyt on tullut päivitettyä pelkästään valokuvausta, neulominen on ollut hieman takaa-alalla. Mutta kaippa sitä täytyy hyödyntää näitä ihania ilmoja. Useampi aloitettu neulomus saa vielä hetken odottaa jatkamista. 

Satuin Pyynikille kerrankin samaan aikaan kameran ja auringonlaskun kanssa. Samalla sai verestää muistoja teiniajoista. Ei ole sitten vähään aikaan tullutkaan oltua Pyynikin rannassa ja istuskeltua tuolla kalliolla. Flashbackinä tuli monia hyviä muistoja. :)

Kokeilin erillaisia kuvausasetuksia ja kaverini suosittelemaa A-asetusta (aperture priority), mutta parhaimmat kuvat sain kuitenkin aikaiseksi SCENE-asetuksella. Sieltä valitsin auringonlaskumoodin ja johan alkoi väriä ja tunnelmaa olemaan kuvissa. Muilla asetuksilla kuvat yli- tai alivaloittuivat. Näitä kuvia en edes joutunut paljoa muokkaamaan, vain terävöittämään hieman. :) Eli näillä taidoilla kannattaa siis vielä jonkin verran luottaa automatiikkaan, kun kuvaa auringonlaskua. Ja auringonlaskuhan ei odota, että mun se tuhannes yritys vahingossa osuu oikeaan, kun sählään. Ehkä opettelen ulkoa seuraavaa aurngonlaskua varten näiden kuvien säädöt valmiiksi. :)

Hämärässä kuvatessa tulisi olla ehdottomasti jalusta, mutta sellaisen mukanakuljettaminen on vaan hankalaa. Kaikki käden varassa kuvatut olivat väkisinkin tärähtäneitä. Enkä varmasti liikahtanutkaan. :D

Onneksi oli kaide, johon pystyi nojaamaan. :)

Home town <3