perjantai 15. helmikuuta 2019

Little foxies

KETTUSUKAT
Lanka: Opal sukkalanka
Puikot: 2,75mm pyöröpuikot
Ohje: Little Foxy Socks, koko n. 32
Lankalaihis: -80g


Nuorimmainen kummityttöni tykkää eläimistä ja varsinkin ketuista, joten tein hänelle viime jouluna joululahjaksi kettusukat. Edellisenä jouluna tein hänelle kettuhupun, joten sukat olivat sopivasti jatkumoa. :)  


Mallin löytäminen otti hieman aikaa, sillä mieleisiä ei tuntunut ensin millään löytyvän. Sitten näin Little Foxy socks mallin Ravelryssä ja päätin tehdä ne. Ohje oli DK vahvuiselle langalle, joten jouduin aika paljon muokkaamaan sukkia. Muokkasin sukkia myös siksi, koska halusin tehdä ne kärjestä alottaen toisin kuin ohjeessa. Joten aikalailla hakuammunnalla mentiin. :)


Sukkien kärjet eli ketun hännät tein kirjoneuleena. Oranssin langan piilottaminen valkoisen taakse oli hieman haasteellista. Kettujen kasvot on tehty myös kirjoneuleena, mutta intarsiana. Tein sen, jotta kasvojen kohdalta sukat eivät alkaisi kiristämään. Siinä oli hieman haasteellisuuksia, kun joutui tekemään kirjoneuletta myös nurjalla puolella. :)


Sukat on tehty samaan aikaan looppaamalla, miten nykyisin aina sukat tykkään tehdä. Olen todella laiska tekemään sukkia enää erikseen. :) Kantapää saattaa aina välillä tuottaa vähän ongelmia looppaamisessa. Onneksi löytyy monia kantapääohjeita, kuten fish lips kiss heel tai German short row heel, jotka ovat helppoja toteuttaa myös looppaamalla.


Lankana käytin Opalin sukkalankaa. Lankaa oli alkuksi haasteellista löytä hyvän oranssin värisenä. Halusin ketuista kirkkaan oranssiset eikä punaoranssiset tai punaiset, mitä monissa lankavaihtoehdoissa tuntuu löytyvän. Toki silloin ne olisivat voineet olla lähempänä oikean ketun väriä. Koska tekemäni kettuhuppu oli vahvan oranssin värinen, piti sukistakin tulla. Ja mielestäni onnistuin värissä hyvin, vaikka se ei ihan täydellisesti näihin kuviin tullutkaan. Sisätiloissa kuvaamisen kirous, liian vähän valoa tuomaan värit oikein esille. :)


Sukista tuli hieman liian isot, mutta onneksi niinpäin eikä liian pienet. Aikaisemmin kun olen tehnyt sukkia, ne ovat olleet piakkoin liian pienet, joten nämä menevät vähän pidempään. :)


Loppujen lopuksi sukista tuli todella söpöt. Virkkaamalla tehdyt pienet korvat antoivat lisäsäväyksen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.