lauantai 23. heinäkuuta 2016

Jyväskylän neulefestarit

 

Neulominen todellakin lähtee lapasesta. :) 

Koska kuvia on enemmän kuin laki sallii, jaan kuvat kolmeen erään. Tässä postauksessa on yleiskuvia ja tunnelmia. Festareilla järjestettiin erilaisia neulekursseja, joihin olisin kaikkiin halunnut osallistua. Mutta järki voitti ja osallistuin Jonna Hietalan järjestämälle valokuvauskurssille, joka vastasi eniten tarpeisiini. Siitä kirjoitan omassa postauksessa ja festarilöydöt saavat myös oman postauksen.

Tästä alkaa valokuvien tulva. :)



Toivolan vanhalle pihalle oli kerääntynyt myyjiä jopa Ranskasta (La Bien Aimée) ja Italiasta (Snail Yarn) asti. Kotimaisista liikkeistä paikalla oli mm. uusi tuttavuus Kässäkerho PomPom, Louhittaren luola, Handu, iKKe, Hopeasäie ja monia muita ihania liikkeitä. Tietenkin paikalla oli myös itse järjestäjä Titityy, jolle iso kiitos onnistuneiden festareiden järjestämisestä! Lankojen väriloistoa oli joka puolella, ja niitä olisi voinut hypistellä vaikka kuinka kauan. Valinnan vaikeus oli todella suuri!




Shoppailujen välissä oli kiva ihan vaan istahtaa nauttimaan auringosta ja mistäs muusta kuin neulomisesta. Lauantaina sääkin sopivasti suosi neulojia.


Toivolan vanha piha on itsessään jo todella kaunis miljöö, josta olisi voinut ottaa vaikka kuinka paljon kuvia. Pieni oma idylli keskellä kaupungin vilskettä, joka unohtui täysin.


No todellakin kävin, ja vähän turhankin tarkkaan. :)


Vanha synnytyslaitos toimii nykyisin pienten butiikkien kotina ja renesanssityylinen sisustus teki vaikutuksen. Myynnissä oli mm. vaatteita, koruja ja keramiikkaa. Riiminkan vaatteet olivat aivan ihania, niinpä minäkin sorruin yhteen pellavamekkoon, josta myöhemmin kuvia. 


Titityyssä oli esillä paljon erilaisia neuleita. Myös Janina Kallio oli esittelemässä omia huivejaan. Neuleita katsellessa sai niin paljon erilaisia inspiraatioita, että ei tiedä mistä aloittaisi. Kävin useampaan kertaan ihastelemassa malleja ja lankoja, sillä aika ajoin butiikissa oli hyvin ruuhkaista. Onneksi sunnuntai-iltapäivällä oli väljempää niin sai rauhassa ihastella ja katsella, eikä tarvinnut koko aikaa pyydellä anteeksi, kun oli jonkun tiellä. 



Tykkäsin todella paljon Suviknitsin villapaidasta (vasemmalla) ja melkein jo siihen ostin langatkin, mutta valitettavasti järki voitti. Vaikkakin neule oli hurjan kaunis ja niiiiiin ihanan pehmeä, ei kaikkea voi ostaa kerralla. :) Tämän kuitenkin jätän hautumaan taka-alalle ja varmasti palaan siihen vielä.


Myös Veera Välimäen huivit ja neuleet olivat ihania! <3 


Toivolan vanhalla pihalla oli kahvio Muisto, joka tarjosi suussa sulavat tarjottavat koko viikonlopun. Huhuja kuulin, että moni kakku pääsi loppumaan kesken kaiken. En ihmettele yhtään, sillä ne olivat niin herkullisia.


Festareiden nimikkoleivos ja henkilökohtainen suosikkini,  OMNOMNOM!



Kahvilassa oli kiva turista tuntemattomien ihmisten kanssa ja kuulostella heidän festarifiiliksiään. Eipä kukaan mitään huonoa keksinyt sanottavaksi, muuta kuin sen ettei voinut ostaa kaikkea mitä oli tarjolla. :D



Pihalle oli tuotu maailman suloisimpia alpakoita Bianca, Papu ja yksi, jonka nimeä en muista. Alpakat olivat Tourulan tilalta.



Aika varovaisenoloisia kavereita olivat, mutta eivät yhtään häiriintyneet vaikka päivän aikana moni kävi heitä katsomassa. Sen verran kuitenkin arastelivat, etteivät antaneet silittää. Rikkakasvit maistuivat alpakoille ja pikku syöttäjiä löytyi pihapiiristä alpakoiden kyllästämiseen asti.



Sitten iltajuhlaan...



Iltajuhla järjestettiin Säynätsalon juhlatalo Juurikkasaaressa, joka oli järven ympäröimä keidas. Puitteet olivat ehdottomasti sopivat, eikä ahtaus päässyt haittaamaan, vaikka jonkin verran ruokaa ja juomaa saikin jonotella. Ruoka oli syötävää, olisin toivonut ehkä monipuolisuutta valokoimaan, mutta masu täyttyi ja se oli pääasia. Kahvila Muiston herkut olisi voineet tuoda iltajuhlaan, sillä tarjolla ei ollut mitään makeanhimoon. :)



Kaksi bussilastillista neulojia oli tullut paikalle viettämään iltaa, ei huono!


Illan ohjelmassa oli rentoa yhdessäoloa, neulestarojen haastattelua sekä livemusiikkia. Pääsimme ensimmäisinä näkemään Stephen Westin uuden videon It´s Brioche Stitch (yllä), joka oli erittäin viihdyttävä ja inspiroiva.


Westknits huivien loistoa.



Vaikka yksin olinkin festareilla liikeellä, ei tarvinnut kuitenkaan nurkassa nyhjöttää, vaan pääsin  keräläisten (lankakauppa Kerän neulojien) seuraan. Kiitos huipusta seurasta naiset! <3
Jokainen iltajuhlassa sai pienen tervetuliaispussin, jossa oli kolme erilaista pientä lankakerää. Illan aikana kävi kova kuhina, kun ihmiset yrittivät arvailla omia sekä toisten keriä. Jotkin langat olivat helpommin tunnistettavissa kuin toiset. Lista lankojen merkeistä löytyy Ravelrystä Jyväskylä summer festival keskusteluryhmästä. Oma neuleprojekti ei kovinkaan paljon päässyt eteenpäin iltajuhlan aikana, sillä ummikkona olin ottanut kirjoneuleen mukaan, jossa joutui koko ajan tuijottamaan ohjetta. Eihän siinä keskustelun lomassa kerennyt mitään ohjeita tuijottamaan, mutta se ei lienytkään pääasia, vaan hauskanpito. :)


 Vaikka sitä ei neulomisen keskellä kerinnyt kauheasti kuvailemaan, niin auringonlasku oli upeaa seurattavaa.

Kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen olen festareihin ja sen tarjontaan. Reissussa rähjääntynyt, väsynyt, mutta totaalisen onnellinen. Toivottavasti ensi vuonna taas tavataan! :)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Näihin ei kyllä kyllästy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, kun itse on niin hankala valita kuvia ja tuntuu, että niitä tulee ihan liikaa. :)

      Poista
  2. Kiitos ihanista kuvista, tunnelman voi aistia kuvista:) Kiva, kun Suomessakin järjestetään tälläisiä festareita, nykyään on niin paljon neulojia! Toivottavasti onnistuu järjestäminen ensivuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkureppu, mahtava kuulla! Kävitkö itse festareilla? Samankaltaisia neulefestareita, kyllä kiitos lisää! Ihan vaikka vaan pelkkänä neuletapaamisena. :) Valmiiksi jo harmittaa, kun en Tampereen käsityömessuille pääse tänä vuonna. :(

      Poista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.