tiistai 2. kesäkuuta 2015

Little hero of Spiderman

Tein vuosi sitten villatakin kummipojalleni ja varmaan muistattekin sen kömmähdyksen. Siitä tuli siis liian pieni, koska kummitäti oli vuoden jäljessä iässä. :D Nyt sain vihdoinkin valmiiksi toisen version, joka on tehty isommalla koolla, toivottavasti poika ei ole kerinnyt kasvaa vuodessa siitäkin ulos. :D

Kummipoika on Spiderman fani ja piti vähän hyvittää omaa mokaa edellisessä hupparissa, joten Spiderman pääsi mukaan huppariin. Piti vielä tehdä Spiderman logo keltaisella niskaan, mutta tila hupparissa loppui kesken. Enkä löytänyt tarpeaksi pientä mallia. Seuraavaan sitten, mutta ehkä jollain muulla langalla välillä. Spiderman malli löytyy täältä.

POIKIEN HOODIE (6-7-VUOTIAAT)
Puikot: 3,25mm ja 4mm pyöröpuikot
Lankalaihis: -400g

Ihan ei tämä villatakin teko mennyt kuin strömsössä, kun rupesin improomaan. Purkuhommiksi meni osaksi. :) Spiderman kuvio vei lähes koko takakappaleen, joten oli senkin takia järkevää/pakko tehdä kappaleet yhtenäisinä.


Tässä vaiheessa olin vielä todella tyytyväinen omiin taitoihin yhdistää kappalleet keskenään. Nyt kun kuvia katsoo, näkyy virhe selkeästi. Kumpa olisi osannut ajatella vähän tarkemmin, niin ei olisi joutunut purkamaan koko kappaletta. No minkäs sille voi, epäonnen villapusero tästä tuli. :)


Hupparin Spiderman kuvio on tehty Intarsia tekniikalla ja lopputulos oli vaivan arvoinen. 10 lankakerää oli pahimmillaan puikoilla ja jokaisen kerroksen jälkeen sai tehdä aikamoisen selvittelyn näiden lankojen kanssa. Mutta eipä kiristä kuvio, siksi siis vaivan arvoista. Suosittelen lämpimästi kaikkiin kirjoneuleisiin, varsinkin kuvioihin. :) Tässä kohtaan Spiderman näyttää enemmän Lord of the fliesilta ja päänkuvion loppuosassa se näytti punaiselta alienilta. :D Mutta kyllä se tunnistettavissa loppujen lopuksi on ja se on pääasia.


Tein löydön nappikaupassa, kun näin nämä napit. Ihan kun olisi tehty Spiderman-napit mua varten. Napissa menee kivasti verkonnäköistä kuviota, kiva yksityiskohta. Etukappaleiden rypyt purkamisesta silottuivat höyryttämisen ansiosta, mutta ei ihan kokonaan. Joten jos olette tämän langan kanssa tekemisissä niin älkää tehkö virheitä ja purkako. Tämä lanka huomauttaa virheistä armottomasti. :)

Hahahaa, nyt vasta huomasin lisää uuden virheen, voi ei! Olen unohtanut tehdä taskuläppien päälle pari kerrosta pelkkää oikeaa. Todellinen epäonnisten käsityö! Mielestäni vielä seurasin hyvin ohjeita, mutta näemmä en. :D No seuraavan virheen bongaamista odotellessa. ;)


Hieman jouduin muokkaamaan kirjokuviota, sillä siinä oli verkko kasvoihin tehty harmaalla ja halusin sen erottuvan selkeästi, joten tein nekin mustalla. Silmien kohdalla, joutui hieman katsomaan mihin kohtaan mustaa laittaa, ettei silmät olisi näyttäneet paksuilta/epätasaisilta reinoista. 


Tässä huppari sisältäpäin. Siisti ja joustava kirjokuvio Intarsian ansiosta, tykkään. :)


Seuraava aluevaltaus onkin sitten kolmiohuivit, jaiks! Ai niin, siis ne appiukon "joulu"villasukat ensin...pääsenköhän koskaan projekteissa ajantasalle? Oletteko te aina ajantasassa projekteissa, vai onko teilläkin aina 10 eri projektia vireillä? :) 

6 kommenttia:

  1. Vautsi mikä villatakki!!♡ varmasti saaja tykkää ja oli vaivan arvoinen! Oletpa taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos Sini! <3 Toivotaan todella, että kelpaa käyttäjälleen. :)

      Poista
  2. Siis ihan äärettömän upea! Miten tuon kuvion pystyy neulomaan noin, ettei kuljeta lankoja koko työn ympäri? Ihan älyttömän kätevää nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tttintti! <3 Youtubessa on hyviä videoita Intarsia hakusanalla, joissa opastetaan miten tuo tehdään. Eli pääperiaate siis on, että kuvio jaetaan osiin. Kun aloitin kuvion kiersin harmaan langan ja mustan+punaisen toistensa ympäri, neuloin punaisella ja mustalla ekan rivin ja kun tuli aika vaihtaa taas harmaaseen, otin uuden (toisen) kerän harmaata työhön ja kiersin langat jälleen keskenään ja tein harmaalla kerroksen loppuun. Silmien kohdalla mulla oli eniten lankakeriä työssä mukana eli harmaa + punainen ja musta + valkoinen + punainen ja musta + valkoinen + punainen ja musta + harmaa = 10 eri kerää. Ymmärsiköhän kukaan tätä mun mielenkiintoista selitystä? :) Mutta loppujen lopuksi hyvin selkeää ja kivaa, oikeasti! :)

      Poista
  3. Oi, siitä tuli aivan tajuttoman hieno! <3 Olet sinä vaan aikamoinen neulojamestari!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.