perjantai 9. helmikuuta 2018

Talvinen Jyväskylä



Jyväskylän neulefestarit on jo pieni perinne ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa festarit pidettiin myös talvimaisemissa. Ja mikä ihana pakkassää meille suotiinkaan. 😍



Festarit oli huomattavasti pienimuotoisemmat, mutta se ei menoa haitannut. Sain tällä kertaa matkaseuraksi ihanan kanssaneulojan ja mikäs sen mukavampaa on kuin ihastella lankoja ja neuloa yhdessä. 



Iso hatunnosto paikalle tulleille myyjille, jotka olivat 10 asteen pakkasessa ulkona kokonaiset kaksi päivää värjöttelemässä. Suomalaista sisua parhaimmillaan! Onneksi kaikilla oli kuitenkin edes tuulensuoja. Taisi monessakin myyntikojussa erillinen lämmitin puhaltaa täydellä teholla.



Titityyn lisäksi paikalla oli ainakin Handu, Ilo yarn, Silmusolmu, Rintalan tila, Petrichor yarn ja Lanitium ex machina. Ja monta muuta myyjää, jota en nyt vaan saa päähän.   



En ollut päässyt käymään vielä Titityyn uusissa tiloissa, joten innokkaana piti mennä tutkailemaan.



Paljon oli ihmeteltävää, neulojan paratiisi! Joka paikassa lankaa kauniisti värit sointuen seinälle ripustettuna. Kääntyi mihin tahansa, niin aina oli silmiin kantamattomiin toinen toistaan kauniimpia lankoja. Varmasti jäi monta mielenkiintoista uutta vyyhtituttavuutta tutkimatta ja löytämättä. Kenen onni se sitten olikaan.... :)



Olin tehnyt itseni kanssa diilin (uuden vuoden lupaus), että jos pidän tammikuun lankaostosvapaana, niin talvifestareilla saa vähän repäistä. No eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä sekään lupaus, kiitos toisten ihanien neulojien. :)



Pitkään on ollut haaveissa osallistua johonkin KALiin (täälläkin siitä tainnut joskus mainita). Ja vuoden alusta tilaisuus osoittautui otolliseksi, sillä instassa seuraamani neulesuunnittelija Jennifer Steingass (@knit.love.wool) peräänkuulutti kaarrokeneuleidensa KALia. Jenniferillä on monta todella ihanaa kirjoneulepaitaa, mutta Vintersol oli mielestäni nätein. Ravelryn kautta ispiroiduin erään testineulojan Vintersolin väreistä niin paljon, että päätin tehdä täysin samanlaisen. :D Festareilla onnistuin innoittamaan myös matkaseuralaisen Vintersoliin, joka päätti tehdä sen harmonisen harmaana. En malta odottaa sen valmistumista. Milloinkahan saisin itselleni tehtyä jonkun perusneuleen harmaana. :D



Sattumoisin Silmukassa törmäsin tammikuun puolella okrankeltaiseen DK vahvuiseen siililankaan (Hedgehog Fibres), johon ihastuin täysin. Se oli juuri saman värinen, kuin testineulojan Vintersolissa. Mutta valitettavasti en ollut ainut joka lankaa himoitsi, niin jouduin vähän rikkomaan lupaustani ja ostamaan langat jo tammikuun puolella. Ei siis täysin oma syy, että "ratkesin". :D Muuten onnistuin hyvinkin hillitsemään himojani koko tammikuun, ihan talvifestareihin asti. 



Festareille lähtiessä oli valmis sotasuunnitelma tehtynä; ostaisin vain puuttuvat värit Vintersoliin, langat Sulo Vilén pipoon ja saippuaa neulojakollegalle. Vintersolin langoista puuttui valkoinen ja musta (Grafite) väri, joita ei Silmukassa ollut.



Alun perin suunnitelmissa oli ottaa SadnesGarnin Smartia valkoiseksi langaksi, sillä Hedgehog DK langoissa ei oikein valkoista ollut. Onnistuin kuitenkin festareilla pongaamaan lähes valkoisen (aavistus rusehtavaa mukana) Silence värin. Pikainen konsultaatio neulekaverilta ja yhdessä tuumin päätimme, että lanka on sopii hyvin Vintersoliin. Puretaan sitten, jos ei neuloessa miellytä. :) Varuiksi oli otettava kuitenkin Smartitkin, jos Silence lanka alkaisi tökkimään. 



Ostoslistasta poiketen mukaan tarttui langat Joji Locatellin Timeless Henley paitaan (Skein Queen) ja Jonna Hietalan Cream pipoon (Isager) sekä nukkaharja. Puolustukseksi täytyy sanoa, että nukkaharjaa olen jo pidempään harkinnut ostavani. Nuo Skein Queenin langat olivat totaalinen heräteostos, mutta ne olivat niin makeannäköiset hyllyssä ja täydellisen pehmeää käsissä, joten eihän niitä sinnekään voinut jättää. Parempi oli keksiä niille käyttöä, etteivät vaan jää lojumaan kasan päälle. Titityystä sattui löytymään mallineule juuri tuosta Jojin paidasta ja se sinetöi langat omaan koriin. On sentäs jotakin edistystä lankashoppailun suhteen on tapahtunut, vaikkakin kovin pientä. Nykyään on edes projektit valmiiksi mietittynä ostetuille langoille. :D



Ostosten välissä oli ihana välillä lepuuttaa jalkoja kahvila Muiston herkkujen äärellä. Pieni minttulämmike kaakaossa oli piste i:n päälle. Tunnelmaa loi terapeuttinen puikkojen kilinä ja iloinen puheen sorina uusien ja vanhojen neuletuttujen kesken. Ajoittain kuuluvat tutut ihastelut "kenen malli" ja "mikä lanka" saivat hymyilemään.



Tällä kertaa en osallistunut kursseille. Omaan makuun osallistuminen oli järjestetty hieman tökerösti, sillä lauantain iltajuhlaan ei olisi päässyt ellei olisi ostanut lippua johonkin Rachel Coopin kursseista. Toki sukkakurssit kiinnostivat, mutta itseä enemmän kiinnostaisi neulepaitojen suunnittelu Onneksi oli mukavaa seuraa matkassa, niin ei ollut lauantai-illan vietto ongelmia. Taikureiden maitava salaatti ja leffa onnistuivat siinä vallan hyvin. :)



Sunnuntai aamuksi sai ostettua erikseen lipun neulebrunssille, joten sinne suuntasimme ystävän kanssa nauttimaan Teeleidin herkuista. Brunssi oli erittäin maittava, erityisen vaikutuksen teki sampanjatee. En koskaan aikaisemmin ollut maistanut sitä ja aluksi olin hieman skeptinen, mutta se oli kyllä todella hyvänmakuista. Niin lauantaina kun sunnuntaina oli mahtava aurinkoinen pakkassää ja mikäs sen mukavampaa kävellä brunssilta vielä hetkeksi neulomaan Titityyhyn.



Tavoistani poiketen olin ottanut vain kaksi neuleprojektia mukaan. Toinen oli pitkään odottanut Little Bird by Veera Välimäki ja toinen oli Zweig by Caitlin Hunter. Little Bird joutui projektikassissa odottamaan vielä, sillä olin päättänyt saada Zweigin valmiiksi ennen kuin alan tehdä Vintersolia. :)

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikonloppu jälleen, joten iso kiitos järjestäjälle Titityyn Tiinalle ja sekä tietenkin matkaseuralaiselle!

Kesällä nähdään! :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta festarikuvauksesta, tunnelman voi aistia tänne asti 😀 Ja kerrassaan upeat lankaostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Hienoa, että välittyi tunnelma sinne asti! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.