torstai 29. tammikuuta 2015

Ei pöllömpää

Pyyntönä tuli, että tekisin pienelle syntyvälle vauvalle neuletakin. Muuta toivetta ei ollut kuin valkoinen väri. Sukupuolen ollessa vielä salaisuus, pöllöneule oli sopivan neutraali. Yllättävän vaikeaa oli olla laittamatta, kaikkea ihanaa hempeää vaaleanpunaista tai sinistä. :) Ohje on Raverlystä ja langan sovelsin ohjeeseen itse. Pienten arvausten ja laskutoimitusten jälkeen pääsin aloittamaan. Ja eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun alkuun pääsi. Ihanaa vaihtelua joululahjasukkien tekoon. :) Valo ei ollut paras mahdollinen puolen yön jälkeen kuvia räpsiessä, joten hieman jouduin niitä säätämään. Enkä ihan täysin lopputuloksiin ollut tyytyväinen (siis kuvien), mutta nämä saavat nyt kelvata. :)

Olen jo pitkään ihaillut tätä pöllökuviota ja pöllösukat ovat olleet ToDo-listalla jo vaikka kuinka pitkään, mutta kerkesin ensin kuitenkin tekemään pöllöt neuleeseen. Tampereen Nappikaupasta löysin jopa ihanat puiset pöllönapit. Ja eihän sieltä taaskaan päässyt vain näillä pöllöillä, mukaan tarttui muutamia muitakin ihania nappeja, mutta niistä tuonnempana. :)


BABY OWL YOKE CARDIGAN (56cm)
Puikot: 3,5mm ja 4mm pyöröpuikot
Lankalaihis: -90g


Ja ensimmäistä kertaa pääsi leimasinkin mukaan merkkaukseen. :) Jätin neuleesta pois nauhamerkkauksen, koska se ei mielestäni sopinut vauvaneuleeseen. Musta olisi ollut niin synkkä kauniiseen valkoiseen.



Kuten allaolevista kuvista tarkkasilmäinen huomaa, leimasimen muste on levinnyt. Muste oli kuivumassa vuorokauden ja silti nauhaa kiinnittäessä onnistuin suttaamaan mustetta. Kukaan ei ole täydellinen, joten tämäkin paketti lähti eteenpäin omine pienine virheineen. <3

Here we go. :)

2 kommenttia:

  1. Tooosi nätti nuttu, leima myös! Kauniisti paketoit. Eikä kuvatkaan pöllömpiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! <3 Osissa kuvista on valoitus hieman huono omaan makuun, mutta kelpaavat kyllä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.