lauantai 19. syyskuuta 2015

I heart you

JUMPSUIT VAUVALLE <3 (68CM)
Kankaat: PaaPii Design, Herttanen luomujersey ja pupukangas ja resori Kuopuksesta jämäkangaspaloista
Ohje/kaavat: Ottobre-lehti 4/2012


Facebookin Ompeluelämää ryhmässä ja blogeissa on ajoittain vilissyt syötävän suloisia Jumpsuiteja. Niitä olen ihastellut jo pidempään ja tehnyt mieli kokeilla. Nyt tartuin tuumasta toimeen ja kaivoin sen ompelukoneen varastosta esiin. Kovasti jännitti osaako sitä edes ommella nykysin. Alun pienten kysymysmerkkien ja virheiden jälkeen kauan sitten opittu taito alkoi tulla mieleen ja sehän oli kuin pyörällä ajoa. 



Etu- ja takakappaleen saumoja ommellessa käytin 2cm saumavaraa, koska jumpsuit näytti niin leveältä. Muuten ompelin ohjeen mukaisesti 1cm:n saumavaroilla. 


Olin synttärilahjaa Kuopuksessa kummilapselle katselemassa ja törmäsin sattumalta tuohon ihanaan pupukankaaseen, joka oli tarjouksessa. Kangas on paksumpaa kuin trikoo, mutta ihana pehmeää. Kangas oli niin syötävän suloinen, että pakko se oli ottaa mukaan. Samalla oli mustaa resoria palanen tarjouksessa, josta riitti hyvin resorit tähän. Sydän kangas on PaaPiin ihanaa Herttanen kangasta ja sopi täydellisesti vuoreksi pupun kanssa. Sydän kankaan tilasin samaan aikaan, kuin Emakonkin. :)


Ohjeessa oli 37cm vetoketju, mutta eihän semmosia mistään saa ainakaan Suomessa. Eurokankaasta käin hakemassa 35 ja 40cm:set. Onneksi otin sen 40cm:nkin, koska sekin osoittautui vähän lyhyeksi. En tiedä olinko laittanut liian löysän resorin vetoketjureunaan. Mutta toisaalta se ei ainakaan näytä liian löysältä enkä olisi halunnut sellaista kupruilevaa vetoketjuakaan. 


Pieniä virheitä ja lapsuksia jumpsuit sisältää, mutta ensimmäiseksi tekeleeksi onnistui mielestäni hyvin! Ja tästäkös se innostus sitten lähtikin, voi apua!! :D

4 kommenttia:

  1. Voi miten söpö! On tosiaan tuo vuorikangas kuin tehty pupua varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Ei tosiaan kauaa tarvinnut miettiä tilaanko kankaan vai en. :)

      Poista
  2. Ihana! Taidan käydä kangaskaupassa ja tuoda pinkan sun oven taakse :) ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siitä vaan. Eipähän tartte omaan kaappiin keräillä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.