keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäisen vuoden onnekas!

Pikkasen on aikataulut venähtäneet arvonnan suorittamisessa, mutta en teitä kuitenkaan unohtanut. Pääsiäisen lomareissu osui juuri pahasti samaan syssyyn. :) Vielä kun olen "aloitteleva" bloggaaja, niin en tajunnut edes ottaa konetta mukaan matkalle. Olisi ollut kyllä aikaa, maisemia ja onnettaria, joiden seurassa olisi arvonnan voinut suorittaa. :) 

No mutta pidemmittä puheitta asiaan...



Olohuoneen tapetin jämät pääsivät hyötykäyttöön. Ihan niin montaa osallistujaa ei ollut, että koko rullan olisi saanut tuhottua. Seuraavalla kerralla sitten. :)



Ja ensin tietenkin kaikki tekovaiheet monin eri kuvin....


...ihan vaan jännitystä lisäämään. ;)

Jottei kassi näyttäisi niin orvolta laitoin hiemna väriä ja tyhjiäkin lappuja mukaan. :)
Sain ihanan murusen kylään, joka suostui viralliseksi onnettareksi.


*rumpujen pärinää*


JA VOITTAJA ON.......MINTELI!
ONNEKSI OLKOON!

Onnetar oli niin innokas, että halusi antaa kahdelle muullekin vielä pienen lohdutuspalkinnon. :)
Onnea myös Teija Hämäläinen ja LeenaH!

Otan voittaneisiin henkilökohtaisesti yhteyttä. Ja jos en saa kiinni kyseisiä voittajia, niin suoritan arvonnan uudelleen viikon sisällä.











2 kommenttia:

  1. Kiitoksia arvonnan järjestäjälle kuin myös onnettarellekin ja oikein ihanaa kesän odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Teija! Laitan pikimmiten postia tulemaan. Sinullekin oikein mukavaa kesän odotusta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.